Keskustelu

Karl Erik IkäheimonenIkäheimonet26.4.2016 10.11
Hei!

Onko Paul Pakarinen s. 21.1.1803 Heinäveden Petrumassa sukua Rautalammin Pakarisille? Isoisäni Kalle Pekka Ikäheimonen s. 15.7.1867 Heinäveden Petrumassa ja Paul oli hänen isoisänsä.

Arja PakarinenRe: Ikäheimonet29.5.2016 15.51
Hei Karl Erik,

Rautalammin Pakarisissa on kaksi Paul-nimistä henkilöä, mutta kumpikin on syntynyt 1900-luvulla.
Rautalammin Pakariset ovat oletettavasti 1500-luvun puolivälissä Rantasalmella ja Säämingissä vaikuttaneen Jonn / Jöns Pakarisen jälkeläisiä. Valtaosa suvun jäsenistä on 1800-luvun alussa asustanut Pohjois-Savossa. Eihän tuo Heinävesi kaukana Rautalampi-Suonenjoki-Pieksämäki akselilta ole, mutta tiedossani ei ole, että Heinävedelle olisi Rautalammin Pakarisia silloin siirtynyt.

Pakarisia on Savo-Karjala -alueella ollut useampia sukuhaaroja, joista Rääkkylän Pakariset ovat toinen tutkittu sukuhaara. Tuota haaraa on tosin tutkittu vain kirkonkirjoja lähteenä käyttäen, eli tutkimus päättyy pääosin 1700-luvun alkupuolelle. Ko suvun tutkijalta kuulin, että Rääkkylän haara olisi aiemmin, ehkä 1600-luvulla Heinävedeltä siirtyneen "kantaisän" jälkeläisiä, tämä on kuitenkin vielä olettamus.
Rautalammin Pakaristen alkuperäiset tutkijat ovat olleet sitä mieltä, että meidän Jöns Pakarisella ja Heinäveden Pakaristen "kantaisällä" olisi sukuyhteys, eli mahdollisesti veljeksiä. Jospa joku tutkisi Heinäveden haaran ja selvittäisi onko esim. Jönsin veljenä pidetty Per näitä heinävetisiä.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: