Keskustelu

Antti VepsäläinenTäydennystä sukukirjaan31.7.2015 7.20
Lähtökohta: Pakarilan Hekkilän Aapeli -nimisellä veljeksellä oli Annikki -niminen tytär. Lähisuvun suureksi suruksi ja murheeksi hänellä oli ja on kolme aviotonta lasta. Olen yksi heistä. Jos Pakaristen sukukirjoihin on uskominen niin meitä onnettomia ei pitäisi olla olemassakaan koska äitimme sukutaulussa (151) meistä ei mainita sanaakaan. En tiedä millä perusteella nämä kiusalliset tapaukset yleensä karsitaan vastaavan laisista teoksista, enkä myöskään sitä onko tämä meidän poisjäänti tapahtunut varsin vai vahingossa. Vahingossa poisjäänti tuntuu epätodennäköiselle, koska kunniallisten suvunjäsenten muutaman päivän vanhoina kuolleet kuolleet vauvatkin on mukaan otettu. En ota tätä asiaa esille sen vuoksi, että vaatisin joltakin taholta selitystä sille miksi kohdaltamma on näin menetelty vaan siksi, että meilläkin on ihmisarvo olemassa, vaikka ei aina kaikkien mielestä.

Arja PakarinenRe: Täydennystä sukukirjaan17.9.2015 3.34
Hei Antti!

Olen tutkijana ollut innoissani aina kun vastaan on tullut noita rohkeita naisia, jotka yksin ovat hoitaneet aviottomat lapsensa ja usein sukukin on lisääntynyt tätä kautta uusilla Pakarisilla.

Tarkastin alkuperäiset tutkimusmuistiinpanot ja siellä ei todellakaan ole Annikista muuta tietoa kuin mitä sukukirjaan on painettu. Paitsi yksi lyhyt virke: Onko poika?
Tuohon Osmo Erämetsän tekemään merkintään en puuttunut käsikirjoitusta tehdessäni, koska Osmo oli tehnyt hyvin laajaa ja perusteellista tutkimustyötä etenkin Pakarilan Pakaristen osalta.
Kun en ole itse tutkinut Annikin tietoja kirkonkirjoista, en pysty tyhjentävästi vastaamaan kysymykseesi miksi tiedot puuttuvat.

Sukukirjat eivät koskaan ole täydellisiä eli aina niistä joitain henkilöitä jää puuttumaan. Tuo tietojen vaillinaisuus korostuu tällä hetkellä elossa olevien henkilöiden kohdalla. Kaikki eivät halua antaa tietojaan julkaistavaksi ja siihen valintaan heillä on oikeus.

Tarkoituksemme on kerätä jatkossakin sukutietoja ja julkaista niitä jossain muodossa.
Jos haluatte antaa tietonne tulevia julkaisuja varten, lähetän mielelläni teille sukutietolomakkeet täytettäviksi.

Hyvää syksyä

Antti VepsäläinenRe: Täydennystä sukukirjaan30.9.2015 10.10
Kiitos, Arja, vastauksestasi juttuun, jonka laitoin tähän palstalle Pakaristen sukukokouksen ja Sisä-Savon Lehdessä olleen artikkelin "Kuulunko sukuun" innoittamana.
Osmo Erämetsä on ollut ihan oikeilla jäljillä arvellessaan Annikilla olleen pojan. Tietenkään olemassa oloni ei pitäisi paikkakunnalla olla kovin suuri salaisuus kenellekään, koska olen asunut Pakarilassa kohta 60 vuotta.
Sitävastoin henkilö, jolta Erämetsä on vaatimattomat, ja osittain virheelliset tiedot äidistämme saanut, ei ole ilmeisesti meistä kuullutkaan...?
Jos haluat lähettää minulle sen sukutietolomakkeen, niin laita tulemaan osoitteella Koipiniementie 66
77700 Rautalampi
Parhainta menestystä sukututkimustyöhön ja kiitokset tähän astisesta arvokkaasta työstä.
Hyvää syksyä

Tapani PakarinenPakaristen suku 21.10.2015 16.28
Hei Arja ja muut Rautalammin Pakariste sukua tutkinee!
Olen kaivellut harrasteena sukuamme ja päässyt 1640 luvulle jolloin esi isäni Michel Pacarin( 1640-1710) ( myöh Mikko Pakarinen) muutti Heinävedelle (Rantasalmelta). Suvun aikaisemmat vaiheet kiinostavat ja kun katsoin Rautalammin suvuhaaran siirtymistä Olavinlinnan vaikutus piiristä Rautalammille viittaa se tähän Kustaa Vaasan Itä-Suomen asutukseen 1500 luvulla ja Ruotsin itärajan työntämiseen sen kautta itään päin. Samoin kuinmeidän sukuhaaran siirtyminen Heinävedelle.
Löytyykö teiltä tietoa 1500 luvun ( yhteisistä) esi-isistä? Samoin missä vaiheessa Rääkkylän sukuhaara on erkannut?

Hyvää syksyn jatkoa!
Tapani PAKARINEN
Vanha Kilontie 5A
02610 ESPOO
tel 0400 316615

Kari PakarinenRe: Täydennystä sukukirjaan29.9.2016 2.00
Hei.

Myös asiaa jonkin verran harrastaneena törmäsin ehkä 10 vuotta sitten erääseen historian tutkijaan-olikohan Heikki Ylikangas, en ole varma kirjailijasta- kirjaa lukiessani Mikko Pakariseen, ymmärsin hänen olevan melko varmasti Jonn Pakarisen veli.
Mikko Siirtyi Heinävedelle, Jonnin tien viedessä Rautalammille. Kirjassa Mikon kerrotaan " viljelleen hyvin mainittavaa tilaa aikalaisekseen". Muistaakseni tilalla oli 15 lehmää ym, (jo n.1670-v., mitä on vaikea käsittää, miten se on ollut mahdollista siihen aikaan). Minulla on varmaan vieläkin valokopioita kys.kirjasta, joka oli lainassa Kuopion kirjastosta.
Kaneetti:
Samassa kirjassa mainittiin mm. nuijasodan aikaisesta" Maaningan kartanon herrasta" Jussi Pakarisesta. Jussi Pakarinen kuoli nuijasodassa 1597. Hänestä on parikin mainintaa kirjassa. Hän mm. -peri veroja"veronkantajana" ilmeisesti liian innokkaasti, jolloin maanomistajat vihastuivat ja surmasivat hänet laittaen asialle väkivahvan rengin. Jussin mainittiin tapellen uljaasti, muttei kuitenkaan mahtanut mitään lopputulokselle.

Mielestäni(ovathan nämä harrastusmuotoisia ajatelmia), 1500-luvun yhteisiä esi-isiä(tarkoitan sukua muille suvuille) on vaikea selvittää. -Nen päätteisien sukunimien syntyperä antanee vain viittauksia kysymykseen. Esim. Hannes Gebhardin "Savonlinnan läänin oloista vuoteen1571 " tutkimuskaan ei juuri selvitä asiaa. Mutta viittauksia se antaa, tosin yhä samoihin sukuihin, jotka tunnemme nykyäänkin. Luulen monien muidenkin perehtyneen ed.mainittuihin teoksiin ja muihinkin vastaaviin, jos niitä on.
Odotankin mielenkiinnolla uusia kommentteja, saadaan sivuun liikettä!. Luulen aika monen Pakarisen ja sukuumme liittyvän seuraavan tätä palstaa, ja kiitos, Tapani, hyvin olet perehtynyt aiheeseen. Samoin kiitokset Arjalle!

Kari Pakarinen
kjpakarinen@gmail.com
Kuopio



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: